keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Kevyt kuin tuuli.

 
(Jos loppuu musiikki kesken niin laita uudestaan :D)
 
 
Toinen asu syntyi oikeastaan ihan lonkalta. Kun olin heittänyt maximekon sivuun, halusin silti tehdä mekon tai hameen. Päädyin sitten tekemään pitkän hameen, johon käytin samaa sifonkia kuin takkiinkin.
 
Hameessa on alla lyhyempi, trikoosta tehty kerros ja päällä pidempi sifongista tehty kerros. Sifonki on siis samaa kuin takissakin.
 
 
 
Sifongin leikkauksesta en muistanut ottaa kuvaa. Pituuden kanssa olikin vähän ongelmia kun unohdin lisätä vähän varaa. Mutta ei onneksi mennyt liian lyhyeksi. Helman suoristin leikkaamalla sen torson päällä.
 
 

 Takasauman ompelu meni joo muuten hyvin, mutta en vielä tiennyt että sifonkia pitää vetää ommellessa. Joten vähän jäi ryppyyn, mutta onneksi sitä sai silittämällä paremmaksi.

 
Vyötärökaitaleen tein samasta kankaasta kuin alla olevan lyhyemmän kerroksen. Sisään laitoin vielä kuminauhan. Istui todella hyvin. Piti sovittaa itselleen, kun asiakas ei päässyt paikalle. Koko on aika lähellä, joten päätin sen takia kokeilla itseni ylle, jotta näkee onko se edes sinne päin. :D


 
 
 

         Hameen työjärjestys


1.     Ompele trikoohame sivusaumoista ja huolittele. (C-C)

2.     Muotoile sifonki trikoon päälle.

3.     Ompele sifongin takasauma, huolittele. (C-C)

4.     Ompele sifonki- ja trikoo-osa vyötäröltä yhteen. (A-A)

5.     Tasaa helma nuken päällä, huolittele.

6.     Valmistele vyötärökaitale ja ompele kuminauha.

7.     Yhdistä vyötärökaitale ja hameosa. (A-A)

8.     Silitä.



SIFONKI

-         100% polyesteri

Hoito-ohjeet:

   



-         Suositeltavaa pestä vaate pesupussissa

      (Ei rikkoonnu)
 
 

TRIKOO-KANGAS

-         95% viskoosi, 5% elastaani (?)

Hoito-ohjeet:


    



Hameen hintalaskelma
MATERIAALIT/TARVIKKEET MÄÄRÄ á - HINTA YHTEENSÄ
Sifonki 150 g 50,00 € 7,50 €
Vihreä trikookangas 0,5 m 6,00 € 3,00 €
Kuminauha 0,7 m 0,89 € 0,62 €
Lanka - - 0,20 €
Veroton hinta YHTEENSÄ € 11,32 €
Työkustannukset (veroton) 10,00 €
Veroton hinta YHTEENSÄ € 21,32 €
Kiinteät kustannukset 10% (veroton) 2,13 €
Veroton hinta YHTEENSÄ € 23,45 €
Arvonlisävero 24% 5,62 €
ARVONLISÄVEROLLINEN HINTA YHTEENSÄ € 29,07 €

 
 
 
 
Hameen sain tehtyä siis ennen Prahan matkaa. Prahasta tultua, alkoi topin teko. Sen idea tuli aika tyhjästä ja nopeasti. Varmaan kun Prahassa punoi koria, mietin että hei samalla ideallahan voi tehdä jotain vaatteisiinkin! :D Lähdin siis vain kokeilemaan mitä tapahtuu. Tein kokeilua ensin lakanakankaalla, nähdäkseni miltä punonta näyttää.
Kun se oli hyväksi havaittu, tein ensimmäisen kunnon proton. Alle samaa vihreää trikookangasta mitä hameessa on.
Sovituksesta ei ole kuvaa, koska tuo proto oli todella lyhyt. :D
 

 
Väljyyden ja kireyden kanssa oli hieman ongelmaa. Tuo eka proto oli hieman liian löysä. Tein pari protoa niin että takakappale oli trikoota ja etukappale lakanakangasta. Ensimmäinen oli aivan liian kireä ja toinen taas väljä. Päätin ottaa keskitien ja alkaa vain kasaamaan varsinaista tuotetta. Jos toppi on liian löysä, kavennan, ja jos se menee liian tiukaksi niin laitan sivuun vetoketjun.
 
Olin ostanut NeppiNapista luonnonvaaleaa puuvillanauhaa ja lähdin sillä tekemään muotoilua. Nuken päällä tuo on siis tehtävä. Nauha loppui sitten kesken ja NeppiNapista se oli melkein loppu. Eli jouduin odottamaan ihan viimeisille päiville saadakseni sitä lisää.
 
 
Arvatkaa vaan kaksi kertaa mitä kävi.. No sain viimeinkin lisää nauhaa ja ahersin topin parissa semmoisen kevyet 8 tuntia, vain huomatakseni että eihän se onnistunut. Nauhat roikkuivat, eikä toppi ollut enää missään muodossa.
No ei muuta kuin hädällä uutta keksimään! Perjantaina kokeilin toisenlaista tuubitoppia, mutta ei se sitten oikein napannut.
 
Maanantaina lähdin ruokailun jälkeen sotkemaan pyörällä kangaskauppoja kohti. Löysin ihanaa kevyttä kangasta, jossa on vähän palmun kuviakin seassa.!!
 
Olin pyytänyt asiakkaaltani, Sannalta, josko hänellä olisi joku vanha toppi jonka voisi luovuttaa purettavaksi. Näin säästin aikaa kaavojen teossa, ja koko menisi kerralla oikein. Koska toppi piti saada kerralla, sovittamatta, oikean kokoiseksi.
 

 
 
 
 
 

     Topin työjärjestys

 

1.     Ompele sivusaumat, huolittele. Silitä. (A-A)

2.     Huolittele ja ompele olka-, pääntie- ja helmasaumat. (B-B)

3.     Silitä.

 

MESTRE

-         96% viskoosi, 4%elastaani

Hoito-ohjeet:

   


Topin (värikäs) hintalaskelma
MATERIAALIT/TARVIKKEET MÄÄRÄ á - HINTA YHTEENSÄ
MESTRE -kangas 0,8 m 11,90 € 9,52 €
Lanka - - 0,20 €
Veroton hinta YHTEENSÄ € 9,72 €
Työkustannukset (veroton) 20,00 €
Veroton hinta YHTEENSÄ € 29,72 €
Kiinteät kustannukset 10% (veroton) 2,97 €
Veroton hinta YHTEENSÄ € 32,69 €
Arvonlisävero 24% 7,84 €
ARVONLISÄVEROLLINEN HINTA YHTEENSÄ € 40,53 €
 
 
 
 
ARE YOU READY?
 




 
 
Myös tähän kokonaisuuteen olen erittäin tyytyväinen!! Vaikka topin kanssa olikin hankaluuksia ja takapakkia, hyvä niin, koska lopulta tämä päivässä kehitetty toppi onkin täydellinen! :D
Tein vielä päivää ennen esitystä tähänkin asuun sifongista tuon takin.
 
Näissä molemmissa asuissa halusin tuoda Havaijista jotain muutakin, kuin sen mitä siitä yleensä näkee. Eli en halunnut lähteä tekemään kirjavia havaijipaitoja. :D
 
Viimeisinä päivinä iski tosiaan kiire, mutta se johtuikin siitä että punontatoppi jäi viimet inkaan eikä sitten edes onnistunut.
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin! Saan olla ylpeä itsestäni! :D
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

torstai 21. huhtikuuta 2016

Aloha, Feel The Breeze


   Havaiji
Ua Mau ke Ea o ka ʻĀina i ka Pono
                      (Maan elämä on oikeudenmukaisuudella ikuistettu)



(Tunnelmamusiikkia lukemiseen)
 

 

Havaiji (Hawai´i) on Yhdysvaltojen osavaltio pohjoisella Tyynellämerellä. Midwaytä lukuun ottamatta kaikki Havaijisaaret kuuluvat osavaltioon. Havaiji on ollut virallisesti Yhdysvaltojen hallussa vuodesta 1898 ja osavaltiona vuodesta 1959 lähtien. Ennen Yhdysvaltojen miehitystä se oli itsenäinen kuningaskunta 1810-1893.
Osavaltion pääkaupunki on Honolulu. Havaijilla asuu ihmisiä noin 1,5 miljoonaa ja virallisina kielinä ovat englanti sekä alkuperäinen havaijin kieli.
Havaijisaarten kahdeksan pääsaarta ovat Havaiji (Big Island), Maui, Kahoolawe, Lanai, Molokai, Oahu, Kauai ja Niihau.
 



Havaijisaaret ovat tuliperäisiä ja koralliriuttojen reunustamia. Havaijin saari (Big Island) on saarista geologisesti nuorin ja se on pinta-alaltaan kaksi kertaa suurempi kuin muut saaret yhteensä. Talous ja väestö ovat kuitenkin keskittyneet Oahun saarelle, jossa sijaitsee pääkaupunki Honolulu sekä tunnettu sotilastukikohta Pearl Harbor. Saarista Maui on taloudellisesti toiseksi merkittävin saari. Kahoolawe on asuttamaton, Yhdysvaltain sotilaallisessa käytössä oleva saari. Niihau on yksityisomistuksessa oleva saari, joka on alkuperäisväestöä lukuun ottamatta ulkopuolisilta lähes suljettu saari. 1800 kilometriä pääsaarilta sijaitsee pitkä asuttamattomien pikkusaarten ketju, Luoteiset Havaijisaaret.

 

GEOLOGIA

Kilauea
 

Havaijisaaret ovat syntyneet Tyynenmeren mannerlaatan liikkuessa luoteeseen niin sanotun kuuman pisteen yli. Kuuman pisteen kohdalla muodostuu tulivuori, joka nousee merenpinnan yläpuolelle ajan saatossa synnyttäen saaren. Vuosimiljoonien kuluessa, mannerlaatan liikkuessa, tulivuoret ovat liikkuneet pois kuumasta kohdasta. Tällöin ne ovat sammuneet ja pienentyneet eroosion vaikutuksesta.

Tällä hetkellä 35 kilometriä Havaijin saaresta etelään on syntymässä uusi saari, Loihi.

Tunnetuimpia tulivuoria ovat Mauin Haleakala ja Havaijin saaren Mauna Kea, Mauna Loa ja Kilauea. Näistä kaksi viimeistä ovat edelleen aktiivisia.

Havaijisaaret ovat erittäin vuoristoisia. 50 % saarten maa-alasta sijaitsee yli 600 metrin korkeudessa ja 10 % yli 2000 metrin korkeudessa.  

 

 ILMASTO

Saaret tunnetaan enimmäkseen rannikoiden trooppisesta ilmastosta, mutta etenkin vuoristoisilla Mauin ja Havaijin saarella voidaan tunnistaa jopa seitsemästä yhteentoista eri ilmastotyyppiä. Ne jakautuvat niin sanottuihin tuulen ja suojanpuoleisiin alueisiin.
Suojanpuoleiset alueet ovat kuivempia, vähäsateisempia ja aurinkoisimpia. Matkailu keskittyykin näiden alueiden rannikoille. Lämpötilan vaihtelut ovat vyöhykkeiden sisällä pienet. Esimerkiksi Honolulussa lämpimin kuukausi on elokuu, jonka keskilämpötila on 28 °C, ja kylmintä on helmikuussa, 23 °C.
Vuorilla, varsinkin Mauna Kealla, Mauna Loalla ja Haleakalla, voi lämpötila laskea nollan alapuolelle. Myöskään lumi ei ole siellä tuntematon ilmiö.
Saarten kylmyysennätys on vuonna 1979 mitattu -11 °C (Mauna Kea). Vuonna 1931 Pahalassa (Havaijin saarten etelärannikolla) mitattiin lämpöennätys 38 °C.
Maailman toiseksi sateisin paikka on Kauailla sijaitseva Waialealen vuori. Siellä vuotuinen sademäärä on huimat 11,7 m.
 
KASVUSTO JA ELÄIMET


 
Havaijin eristyneisyys on muokannut siitä ainutlaatuisen ekosysteemin. Muualla esiintymättömiä kasvilajeja saarilla on 1400, joista monia esiintyy vain tietyissä laaksoissa ja vaikeapääsyisillä vuorilla. Saarien linnusto on myöskin ainutlaatuista. Saarilla esiintyy muun muassa 28 kotoperäistä tangaralajia, joista osa elää vain yhdellä saarella.
Havaijin Hibiscus
 
 Kansallislintu on vaarantunut havaijinhanhi eli nene, jonka kanta on ollut alimmillaan 30 yksilön tienoilla, mutta suojelun ansiosta kanta on elpynyt muutamaan sataan yksilöön.

Nene 
 
Marras-huhtikuun välillä Mauin ja Havaijin saaren vesille tulevat lisääntymään ryhävalaat. Vedet vilisevät myös trooppisia kaloja sekä merikilpikonnalajeja. Ainoat luontaisesti saarilla elävät nisäkkäät ovat muutama lepakkolaji. Rannikoilla ja lähivesillä liikkuu lisäksi valaita ja hylkeitä. Luoteis- Havaijin saarilla ovat pääasialliset havaijinhylkeen lisääntymispaikat, mutta laji on viime vuosina levinnyt myös Havaijin pääsaarille.

 
 
Faktoja Havaijista
 
1.      Havaiji on maailman syrjäisin asutuskeskus. Etäisyydet: 3846 km Kaliforniasta, 6195 km Japanista, 7885 km Kiinasta ja 8497 km Filippiineiltä.
 
2.      Havaiji on ainoa osavaltio joka kasvattaa kahvia.
 
3.      Yli 1/3 maailman ananaksen myyntivaroista tulee Havaijilta.
 
4.      Havaijin aakkosissa on vain 12 kirjainta. Vokaalit: A, E, I, O, U Konsonantit: H, K, L, M, N, P, W
 
5.      Idästä länteen, Havaiji on Yhdysvaltojen levein osavaltio.
 
6.      Saarten kukat ja värit edustivat aikanaan jokaista saarta.
 
-          Niihau – Pupu Shell – Valkoinen
 
-          Kauai – Mokihana (Green Berry) – Violetti
 
-          Oahu – Ilima – Keltainen
 
-          Maui – Lokelani (Pink Cottage Rose) – Vaaleanpunainen
 
-          Molokai – White Kukui Blossom – Vihreä
 
-          Lanai – Kaunaoa (Yellow and Orange Air Plant) – Oranssi
 
-          Kahoolawe – Hinahina (Beach Heliotrope) – Harmaa
 
-          Big Island of Hawaii – Lehua Ohia - Punainen
 
7.      Havaijilla on oma aikavyöhyke (Hawaiian Standard Time). Kelloja ei käännellä talvi- ja kesäaikoihin.
 
8.      Havaijilla on neljä piirikuntaa (Kauai, Honolulu, Maui ja Hawaii). Jokaisella kaupungilla on johdossa pormestari ja valtuusto.
 
9.      Havaijilla ei ole rotu- tai etnisiä enemmistöjä. Kaikki ovat vähemmistöjä. Kaukasialaiset (Haole) n 34 %, Japanilais-amerikkalaiset n 32 %, Filippiniläis-amerikkalaiset n 16 % ja Kiinalais-amerikkalaiset n 5 %. On hyvin vaikeaa arvioida rodullista tunnusta, koska suurin osa väestöstä omaa jonkinlaisia etnisiä sekoituksia.
NIIHAU
Yksityisomistuksessa oleva saari, jonka pääasiallinen elinkeino on karjan kasvatus. Yleiselle kansalle on saarelle hyvin rajattu pääsy helikopterilla asumattomille alueille. Legendan mukaan Niihau on jumalatar Pelen alkuperäinen koti. Saaren asukasluku on 230.
KAUAI
-          Havaijinsaarista 4. suurin.
     OAHU
-          Honolulu on maailman suurin kaupunki – ainakin sillä on pisimmät raajat.
 
-          Honolulu on valtion 11. suurin metropolialue.
 
-          Yli 100 maailmankuulua rantaa ympäröi Honolulua.
 
-          Iolani Palace on Yhdysvaltojen ainoa kuninkaallinen palatsi.
 
-          Maailman suurin tuuligeneraattori sijaitsee Oahun saarella. Tuulimyllyssä on kaksi 122 metristä lapaa 20 kerrosta korkean tornin huipulla.
 
-          Oahun saari houkuttelee enemmän vierailijoita kuin mikään muu Havaijin saari. 1/3 osavaltion parhaista surffausrannoista sijaitsee Oahulla.
    MAUI
-          Saari on monien kuuluisien nähtävyyksien koti. Mm. Haleakalan kraateri, vanha valaanpyynti –kylä Lahaina, tie Hana:an ja Kaanapalin ranta.
 
-          Haleakalan kraateri on maailman suurin nukkuva tulivuori.
    MOLOKAI
-          Molokai tunnetaan kaikkein havaijimaisempana saarena.
 
-          Molokain itäpuoli on trooppista sademetsää ja tuo osa saaresta vastaanottaa vuodessa n. 6 metriä sadetta.
 
-          Molokai Ranch on koti harvinaisille Arfikkalaisille ja Intialaisille eläimille.
 
-          Saarella on maailman korkeimmat rantakalliot, Havaijin korkein vesiputous ja osavaltion suurin vaalea hiekkaranta.
     LANAI
-          Lanain saarta pidetään Havaijin eristäytyneimpänä.
 
-          Saari oli aikoinaan maailman suurimman ananasviljelmän koti.
 
-          Hulope Bay on merijalkaväen suojelema ja sitä pidetään yhtenä parhaimmista sukelluspaikoista maailmassa.
    KAHOOLAWE
Aikoinaan USAn laivaston ja ilmavoimien kohde ja ne siivoavat pois räjähtämättömiä ammuksia. Kenelläkään ei ole lupaa mennä rantaan ilman lupaa. Saari sisältää asumiskelvotonta aluetta 72 neliö kilometria.
  THE BIG ISLAND OF HAWAII
-          Saarista suurin, 6498 neliökilometriä.
 
-          Suurin yhtenäinen maatila, USA:ssa, sijaitsee Havaijilla. The Parker Ranch lähellä Kamuelaa, jossa maata on noin 480 000 eekkeriä.
 
-          Nuorin saariketjusta, 800 000 vuotta vanha.
 
-          Kilauea tulivuori on yksi maailman aktiivisimmista ja suurimmista.
 
-          Tyynenmeren kaksi korkeinta vuorta, Mauna Kea ja Mauna Loa, hallitsevat saaren keskiosaa.
 
-          Suurin osa maailman makadamiapähkinöistä kasvaa saarella.
 
-          Mauna Kea on maailman korkein vuori, mitattuna sen pohjasta meren pohjassa.
Honolulu. Waikiki Beach ja taustalla Diamond Head.
 
 
VAATETUS

 

Suotuisassa ilmastossa asuttaessa, havaijilaisten vaatimukset suojalle ja vaatetukselle olivat minimaaliset. Perusvaatteet olivat malo, lannevaate (miehille) ja a pa’u, hame (naisille) sekä suorakulmainen saali, kihei (molemmille). Kaikki oli tehty Kapa:sta sekä saali oli tehty jostain seuraavista; wauke, mamaki, oloa, ’akala tai hau kasvin kuiduista.
 
Malo

Pa’u
 
 
Vaikka Kapa:a valmistettiin läpi Polynesian, Havaijilaisten Kapan kehityttyä, sen laatu ylitti kaikki muut. Havaijilla Kapa esitteli laajan valikoiman rakenteita, paksuuksia ja tyylejä. Havaijilaiset käyttivät monia uniikkeja tekniikoita, kuten vesileimasivat kuvioiduilla petkeleillä, painoivat kuvioita bambuleimasimilla, saivat aikaan vihreää ja sinistä  kasviväreillä ja takoivat hajustettua flooraa (kasvistoa) välittämään tuoksua vaatteeseen.
Kapaa käytettiin muuhunkin kuin vaatteisiin, kuten vuodevaatteena tai lakanamateriaalina, lippuina sekä kääremateriaalina. 
Kapan valmistusta

Kapan kuviointia

Muita vaatteita olivat esimerkiksi Kihei, joka oli kaavun/viitan tyylinen ja se puettiin toisen olkapään yli, Ti-lehti keeppi, joka antoi suojaa kylmää ja sadetta vastaan sekä Ali’i höyhenkeeppejä, viittoja, kypäriä ja Lei merkkinä asemasta ja arvosta.

 Lei
 Kihei
Ti-lehti keeppi
 

Perinteiset Havaijilaiset käsityötaidot juureutuvat Polynesialaiseen ja Tahitilaiseen kulttuuriin, vaikkakin ne ovat kehittyneet vuosikymmenien saatossa, saarten luonnosta löytyvien materiaalien mukaan. Monet tämän päivän käsityöläiset pitävät heidän rikasta perintöään elossa näiden käsityötaitojen kautta, kuten lein teossa, kudonnassa ja puutöissä.
   Siirtomaalaisten tutkimusretket toivat saarille ihmisiä kaikkialta maailmasta, ja heidän mukanaan tuli uusia muotoja, tekniikoita ja materiaaleja. Esimerkiksi tikkauksesta on tullut suosittu ajanviete. Muita käsityötapoja joita löydät saarilta, ovat lasityöt, savityöt, korut ja veistokset.

Tikkaustyö

 
Sulkatyöt
 
Ehkä tärkeimpänä muinaisista Havaijilaisista käsitöistä, sulkatyöt pitivät sosiaalista ja hengellistä merkitystä, kuten myös esteettistä viehätystä.
Harvinaisia sulkia käytettiin viittojen, kypäröiden, lei:den ja hiuskoristeiden teossa. Näiden koristeiden teko vei paljon aikaa ja vaivaa, sulat kun piti kerätä, leikata, trimmata ja muotoilla valmiiksi kappaleiksi. Vuosien saatossa sukupolvet lahjakkaita sulkatöiden tekijöitä nostivat käsityön korkeaksi taiteen lajiksi.
Satojen tai tuhansien lintujen sulista tehdyissä, verkkotukeen kiinnitetyissä sulkavaatteissa käytettiin silmiinpistäviä geometrisia kuvioita, väreinä usein keltainen ja punainen. Koska jokaisesta kiinniotetusta linnusta otettiin vain muutama höyhen (jonka jälkeen lintu vapautettiin takaisin luontoon), sulkien kerääminen yhteen viittaan saattoi kestää vuosikymmeniä tai jopa sukupolvia.

 



 

 

Sulkatöiden tarkoitus oli kunnioittaa Ali’i:ta (royalty); vain Ali’i:t ja aatelisto saivat käyttää niitä. Sen sivussa, että ne osoittivat käyttäjän korkeaa sosiaalista statusta, ne olivat haluttuja myöskin hengellisistä syistä. Yleinen uskomus kuului, että tekijä siirsi Mana:nsa (hengellisen voiman) kappaleisiin jonka hän teki, ja aikanaan se imeytyisi käyttäjään.


1800-luvulla sulkatöiden harjoittaminen vähentyi länsimaalaisten ideoiden vaikutuksesta, sekä Kristillisyys hämärsi taiteenlajin pyhää perustaa.


Tänä päivänä muutama ihminen jatkaa perinnettä, vaikkakin höyhenistä tehtyjä Lei:tä voi silloin tällöin löytää. Höyhen Lei:tä voi pitää kaulan ympärillä tai käärittynä hattuun kaistaleeksi.

 


 
 
 

 
Lähtökohta-/ideakuva
 
 
Ideakuviksi otin oikeastaan sellaisia mitkä jotenkin kolahtivat omaan mieleen. Mielessä oli värimaailma jonka perusteella sitten lopullisiakin valintoja tehtiin.
 
Sitten lähdettiin luonnostelemaan. Nämä ensimmäiset luonnokset tulivat aikalailla samantien. Mutta kuten aika usein elämässä, asiat ei sitten menekään ihan oletetulla tavalla ja muutoksia tulee matkan varrella. Sitten rustasin lisää ja lisää.
 
 
 

 
 

 

 
Lopulta valinnat syntyivät. Seuraavissa postauksissa niistä kuvat ja valmistusprosessi. :)